Etusivu>Opiskelijat>Tutor-toiminta
Tutoreiden päätehtävänä on
ohjata uusia opiskelijoita sopeutumaan
uuteen oppimisympäristöön. Tutor siis neuvoo
ja auttaa aloittelevaa lukiolaista
opiskeluun ja lukioelämään liittyvissä
kysymyksissä: oppiaineiden
kurssivalinnoissa, lukujärjestyksen teossa
ja koulun käytänteissä. Hän pyrkii auttamaan
opiskelijaa ottamaan itse vastuun
opiskelustaan jo alkuvaiheessa. Tutor on
luotettava ystävä, jolle opiskelija voi
kertoa mahdollisesti eteen tulevista
opiskeluun liittyvistä ongelmista.
Tutorointi on osa opintojenohjausta, ja
siksi tutorit ovat monenlaisissa asioissa
opintojenohjaajan apuna. Jokainen lukiossa
opiskeleva SKTO:n opiskelija saa myös oman
tutorinsa, joka auttaa sopeutumaan lukiossa
työskentelyyn. Tutorit antavat informaatiota
koulusta myös koulun ulkopuolisille,
esimerkiksi tavaksi on tullut esiintyä
vanhempainilloissa. Myös lukio-opintoja
suunnittelevien Nakkilan yhteiskoulun
opiskelijoiden informointi kuuluu heidän
tehtäviinsä.
Tutorit pyrkivät ryhmänä luomaan mukavan
ja turvallisen ilmapiirin, mikä lisää
jokaisen viihtyvyyttä ja koulussa. Tutorit
ovat järjestäneet yhteisiä tempauksia,
joissa uudet lukiolaiset ovat päässeet
tutustumaan toisiinsa.
Tutorointi on hyödyllistä myös tutorin
itsensä kannalta. Tehtävien myötä tutorin
vastuunottokyky kasvaa, tiimityötaidot ja
yhteistyökyky kehittyvät, esiintymistaito
vahvistuu ja valmius toimia erilaisissa
tilanteissa kehittyy. Tutorointia voi
suositella kaikille, jotka haluavat auttaa
toisia opiskelijoita ja ovat
yhteistyökykyisiä. Toimiminen tutorina tuo
koulutyöhön vaihtelua, ja palkintona on
auttamisen ilo ja tuloksien aikaan saaminen.
Tutor-toiminnasta saa todistuksen ja
kurssisuorituksen. |